Hae tästä blogista

perjantai 29. tammikuuta 2010

Palleropupu rasioilla ja muilla höysteillä



Ihana rasiakurssi on takanapäin. Viime viikonloppu hiottiin, liimattiin, leikattiin veitsellä, taas liimattiin ja edelleen liimattiin. Mukavaa oli ja sain kuin sainkin ne kaksi puolivalmista valmiiksi asti. Yllätin itseni ja tein myös sen vuosi sitten mielessä olleen kastemekkorasian, ihanaa kun saa jotain valmiiksi asti!



Kantta vailla ollut korroosionestorasia (siis paperi on sellaista, siitä nimi) sai kannen raitakankaisen! Vaan mitäpä tuolla säilyttäisi?



Vuosia oon säästänyt tätä paperinukkekangasta koska se on mielestäni niin ihana. Nyt keksin laittaa sen rasian pintaan, jossain ompeluksessa olisin sen varmasti siksakannut ja ratkonut päreiksi.



Kannen vetimenä on ruusunauhaa. Sisäpuolelta löytyy tildakangasta. Luulin jo kaikki nämä laittaneeni kiertoon muille tekijöille mutta vielä kaapin nurkasta löytyi pala sinistä tildaa. Ei sillä ettenkö näistä pitäisi, en vain halua käyttää näitä keppareissa eikä varastotiloissa ole tilaa muille kuin kepparikankaille. Valitettavasti.



IIIKK! Mikäs salaattisieppo tämä sitten on?



Pupujussikokeilu taisi jäädä tähän:) Pään malli ei oikein ollut sopiva mutta korvat on kyllä ihan kaukokiitomallia, vai mitä ootte mieltä?



No, jos joku tällaisen haluaa niin toki teen. Mutta pään malli pitää miettiä uudemman kerran.



Eilen tulla tupsahti tämä ihana kirja! En ole olleskaan ainoa joka himoitsee tuota pyörylähametta ja ajattelinkin ehdottaa että eikös olisi syytä pistää joku pyörylävaihto käyntiin? Muistettekos niitä lapsuuden ketjukirjeitä, vähän samaan malliin :) Olisi kiva saada muidenkin tekemiä pyörylöitä kuin vain omiaan. Eikös olisi mukava kun voisi hameestaan muistella mikä pyörylä tuli keneltäkin, sitä paitsi värivalikoimat ei ole kaikilla samat joten saisi mukavasti lisäväriä omaan hameeseensa muiden pyörylöistä. Että tämmönen haaste tällä kertaa, kommentoikaa jos joku tästä kiinnostuu.
Kirjassa on paljon ihania juttuja, oikein harmittaa ettei itsellä ole näitä palmikkoneulekokeilupaloja, olis meinaan rohee takki näille keleillle.



Melkein valmista -osastolla on tämä pipo josta pallukat puuttuvat korvaläppien päistä ja taidan yhden laittaa vielä tuonne pään päälle. Oli nopsa tehdä. Ohje on Käsityölehdestä, ei tuosta Novitasta.



Huomasin Käspaikan sivuilta kivan vinkin hyödyntää pieniä kangastilkkuja, tästä syntyy helminauha :)



Hyvää viikonloppua kaikille!

Omaani mahtuu sekä hautajaiset että synttärit, sitähän se elämä on.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Puuhakauden aloitus



Jostain on taas innostus monenmoiseen tekemiseen löytynyt. Mieli tekisi tehdä koruja, neuloa, ommella jne. vaan kaikkeen ei tietenkään aika riitä. Konitehtaan tuotanokausikin on käynnistynyt, eilen syntyi ensimmäiset tilauskepittäjät; Lyyli ja Nipa.



Lyylistä tuli niin jonkun näköinen (pelkäänpä että minun :) että melkein pelästyin. Alkaako tässä jo tehdä itsensä näköisiä keppareita?
Yksi kokeilukin on työn alla, kukapa mahtaa arvata mitä tästä on tulossa?



Muutamia koruja on tullut nopsaan tehtyä, en ole todellakaan mikään kultaihminen mutta nuo keltaiset mollukkahelmet piti ostaa kun muistuttivat niin lapsuuden banaanitoffeekarkkeja, vaikka niissä sitten onkin sitä 'kultaa' sisällä. Sekaan täytyi heittää pikkuisen ruskeaa ja vihreää.





Sinivalkoisista huurrehelmistä olisi tullut hienommat jos olisin hokannut laittaa väliin hopeisia välihelmiä, tai millä nimillä niitä koristelisiä nyt oikeasti mahdetaankaan kutsua. No, voihan nuo tehdä joskus uudemman kerran. Parin viikon päästä on kierrätyskorukurssi jota odottelen jo kovasti. Ja tänään alkaa rasiakurssi!



Suureellisena tavoitteenani on saada tehtyä valmiiksi nämä kaksi, vuosi sitten kurssilla aloittamaani keskeneräistä rasiaa. Harmi vaan että Auli ei taida olla kurssilla mukana oivallisen korroosionestopaperinsa kanssa, en nimittäin tiedä millä tuon isomman rasian kannen päällystäisi jotta sopisi rasian kanssa yhteen.
Hartiat on olleet jumissa jo pitkään joten en ole edes uskaltanut ajatella mitään neulomiseen liittyvää ja lyhyen pinnani tietäen en ole senkään vuoksi viitsinyt juurikaan neuleohjeita lueskella.



Mutta mutta, viimeisimmässä Käsityölehdessä oli herkullinen korvaläppämyssy pallukoilla, siihen piti hetimmiten hakea just samalaiset langat ja aloittaa. Nopsaa tekemistä (onneksi) ja tämä tulee ehdottamasti minulle itselleni :)

lauantai 9. tammikuuta 2010

Kaunis pakkaspäivä

Tänään oli kaunis ja kuulas pakkaspäivä. Kaunis sininen hetki.



Tiinan muistolle.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Vuoden alkua


Niin se on uusi vuosi alkanut ja uudet kujeet odottavat. Maanantaina alkaa työt neljän vuoden tauon jälkeen. Tässä vaiheessa on vielä ihan kiva mennä, katsotaan mikä on sitten 'viilinki' maanantaiaamuna.
Ulkona on ihana ilma, ehkä hieman liikaa pakkasta pidempää ulkoilua ajattellen, mutta ehkä luistelemaan päästään vielä tänään. Tai siis harjoitteleen :)



Konitehtaalle on tulossa vielä aleheppoja parin päivän sisään, uusiakin putkahtelee piakkoin kunhan rautakaupassa ehtisi käymään keppejä hakemassa.
Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille poikkeajille!



Talviomenat on muuten hyvässä säilössä ;)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulua kaikille!



Ulkona oli juuri äsken näin kaunis lumivaippa.
Kiitos blogissani piipahtaneille ja oikein ihanaa joulua teille kaikille!





sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Pian se on täällä



Se joulu. Onhan sitä odotettukin. Tytöt tiirailee ikkunasta naapurin autotallin seinustalla kiipeilevää joulupukkia. Että mahtaakohan sillä olla siellä kylmä.
Kyläkirppis saatiin jonkinmoisella kunnialla läpivietyä. Parantamisen varaa jäi mutta jos tuo porukka vielä joskus innostuu moiseen niin varmasti toistekin tempaistaan. Mutta ehkä vähän toisena ajankohtana. Nyt sadatmiljoonat joulumyyjäiset yms. verotti meidän kävijäkuntaa vaikka huippuhienoja lahjoja oli toki näistä pihoistakin saatavilla.
Tulenpalava kiire on ollut pari viikkoa. Tyttöjen synttäreinä mies joutui sinne sairaalaan ja pääsi onneksi pois ilman leikkausta, mutta kaularangan välilevyn pullistuman kanssa täällä kotona lepääminen on välillä yhtä helppoa kuin heinänteko joulukuussa. Nostokielto ja nopeiden liikkeiden välttäminen sekä tuntuva särky tuo omat hankaluutensa perhe-elämään jossa kaksi pikkulasta temmeltää. Ja nekin sai tietty flunssan kovan pakkasen ajaksi joten sisätiloissa on ollut jonkin verran mekkalaa viime päivinä.
Kyläkirppiksen jälkeen alkoi varsinainen liukuhihnatyö Konitehtaalla. Lasten mentyä nukkumaan aloin tehdä viimeisiä joulutilauksia, niitä olikin kertynyt siihen malliin että yöunet jäi viikoksi todella pieniksi, n. 4-5 tuntiin. Ja kuten lapsiperheissä yleensä, nekin katkonaisiksi :) Lisäksi kävin vielä työn vuoksi yhdessä seminaarissa näyttäytymässä. Meillä kun alkaa vuoden vaihteessa uusi elämänvaihe, työt alkaa ja tytöt menevät päiväkotiin. Perjantaina käytiin tutustumassa allergiapäiväkotiin ja paikka tuntui mukavalta. Ainakin vielä sinne ollaan menossa iloisin mielin :)

Korvatunturin kautta kurvaisee näitä kepittäjiä moneen pakettiin, tässä kuluneen viikon tuotoksia kuvakavalkaadina. Kaikkia en ehtinyt edes kuvata.


Tässä Viola ja Villiveikko.


Jästipää ja Helka


Hessu, tapparafani Räyhä-Reska, Mokomaki ja Tarapaapo


Makkonen ja Annastiina


Mononen


Tröötti (erikoistunut pieruhuumoriin)


Pilkkuhilkka, Manta ja Martta


Manssukerttu Kirsikkainen

Vielä yksi seinäporonen työn alla, kirkkaankeltainen sitrusporo.

Oikein rentoa joulustressiä kaikille! Mulla on kaikki lootat vielä tekemättä....

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kirpparikohteet loppusuoralla



Jättäkää suosista ne ostoskeskusten mainokset syynäämättä, meille tänne Takamaalle kannattaa tulla katsastamaan esineitä mitä ei ihan joka lyylin paketeista löydy tulevana jouluna. Paitsi jos olette hankkineet ne meidän kyläkirppikseltä. Lisäarvoa tuo toivottavasti mainio ulkoilukeli. Mutta asiaan:

Nyt sitten listataan ne kaksi viimeistä kyläkirppiskohdetta. Eikä mitään turhia kohteita olekaan!
Ensinnä kurvataan Vanhankouluntieltä Mannerintielle ja siellä sijaitsee kohde missä on myynnissä lähes kaikkea mitä vaan voi tarvita. Löytyy ensinnäkin vaikka lahjapaperiin laitettavaksi mitä kestävämpiä nukkekodin kalusteita (puisia), puuleluja (näillä kelpaa leikkiä ilman kireää pipoa ja metsäänpäin antavia ikkunoitakin, kuten takavuosina oli tapana letkauttaa), virkattuja pikkuliinoja, ikkunaenkeleitä ja muita jouluisia tavaroita. Vaan eipä tämä tähän lopu, löytyy vielä kaikille kaiken kokoisia vaatteita, erityismainintana naisten lämpöisiä takkeja, laukkuja, kasseja, verhoja, astioita, peilejä, koruja, koristetavaraa, kirjoja, leluja ja pelejä. Mitä sitä ihminen enää muuta kaipaisi - niin no syötävää tietty, mutta ei hätää. Täältä löytyy sitäkin. On meinaan kulmakunnan varmasti halvimmat riisipuurot luumukeitolla, sekä kahvit päälle. Että todellakin suosittelen poikkeamaan, vaikka jälkiruuaksi sen villisikamakkaran (kohteesta nro 4) päälle :) Ja tännehän pääsee vielä kaikkien muiden kirppiskohteiden sulkeuduttua, kirppispiha on nimittäin avoinna klo 18sta!
Täältä kun kurvaa poispäin takaisin Viljakkalantien tuntumaan on syytä käydä vielä nauttimassa kupponen kuumaa glögiä ja tekemässä hyvät kaupat ullakkolöydöistä, lastentarvikkeista ja -vaatteista kyläkirppiksemme viimeisessä kohteessa Lukukorventiellä. Täällä on glögitarjoilu joten kaiken liikenevän irtokolikkopuolen voi huoletta kohdistaa myyntiartikkeleihin. Ja paras poiketa ihan ensinnä täällä jos saavut keskustan suunnasta. Kupponen glögiä saa mukavasti kyläkirppistuulelle :)

Aiemmin mainitsemani keppariarvonta taitaa saada päävoiton tästä Takamaan Tuiresta, tuulennopeasta väripilkusta. Tuire on tiukkakatseinen mutta hassutteluun taipuvainen perustaksulainen polleneito. Sopii suvereenisti kaikille.



Nyt on kierros saatu päätökseen, mutta tarkkailkaapa tilannetta. Päivittelen tarpeen tullen lisäyksiä myyntihitteihin. Karttoja kohteista saa kaikista myyntipihoista ja niissä on lueteltu myös nämä myyntiartikkelit joten kaikkien on helppo suunnistaa ensinnä juuri sinne mitä tavaraa eniten halajaa. Varmasti joka kohteesta löytyy mielenkiintoista tavaraa ja mitä mukavampia ihmisiä, niitähän meillä täällä on :)

Vielä pitää mainita että poikkesin tänään Fasaaniahteen kohteessa ja siellä sitä leivottiin kakkuja täyttä päätä -nam!

Tervetuloa siis Takamaalle lauantaina!