Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hölkkääminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hölkkääminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. toukokuuta 2009

Tästä se taas alkaa...



nimittäin hölkkäily! Kaivoin tänään 5 vuotta vanhan Tukholman maraton lippiksen (sen on näkönenkin) ja juoksutossut kaapin periltä ja pistin tossua toisen eteen. Pikkulenkki lönkötellen mutta olen ihan tyytyväinen itseeni että jaksoin puuskuttamatta ja kuolematta. Ihana olo kun huomaa taas omistavansa jalat, eli sopiva tunne rasituksesta olemassa. Kyllä hölkkääminen on sitten mukavaa!



Pakko laittaa vähän fiilistelykuvia tuosta putipuhtaasta kasvihuoneesta. Vein jo muutamia pelargonioita ruukussa sinne palelemaan. Yöllä voi olla pikkusen kylmä mutta jos eivät siihen kuole niin karaistuvat. Istutettiin toki myös hernettä ja lyhyitä auringonkukkia jotta voidaan jännityksellä odottaa koska viherrystä pukkaa pintaan.



Yksi hauskimmista kevätjutuista on tuo kasvihuoneen maalaus. Mimma harrasti sitä jo viime vuonna mutta Marnalle tämäkin oli uutta kuten koko kasvihuone muutenkin. Viime vuonna kun ei siellä vielä juurikaan vieraillut.


Huomenna taidan käydä tulevan mansikkamaan kimppuun - siitä ja muusta tuonnempana!