Hae tästä blogista

torstai 2. joulukuuta 2010

Elämä on

kiireisempää kuin kuvittelin. Tänne olen ehtinyt vain piipahtamaan silloin tällöin, kirjoittamaan en ollenkaan. Te seuraajat olette varmaan jo kyllästyneet vanhentuneeseen blogiin :(

Kädentöille ei ole siunaantunut sellaisia rupeamia mitä olisin halunnut, terveys on heitellyt perheessä joten lengat, neulat ja napit ovat saaneet odotella aikoja perempia. Harmi, sillä se on myös oivallista hermolepoa. Parempia aikoja odotellessa, hyvää joulun odotusta kaikille!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syssy saapui

Kesähommat alkaa olla narikassa.
Elokuu lopuillaan, näyttää siltä että postausten väli vain venyy. Bloggerikin muuttunut taas niin että menee tämä ihan opetteluksi. Miten tässä vauhdissa enää pysyy mukana kun kaiken aikaa pitäisi notkua naamakirjassa, tweettailla ja bloggailla. Ja kai ne lapsetkin pitää ruokkia jossain välissä ja seuraakin pitää.

Meillä aloitettiin viime viikolla uusi harrastus! Vanhempi neiti aloitti Näpsän käsityökerhossa ja intoa piukassa kotona muovailtiin näytösluontoisesti muovailuvahasta samaista karhua mitä kässykoulussa oli tehty valkosavesta. Itse olen melkein kade, olisin antanut varmaan kuun taivaalta jos aikanaan, melkein 40v sitten ollessani itse tuon ikäinen, olisi päässyt jonnekin kässykouluun!

Kauhia sato.

Olen kiittänyt laiskaa viherpeukaloani tänä kesänä. Kasvihuoneeseen olisi ihan kaikki nuupahtaneet jo alkuunsa, joten se sai tämän kesän olla multapussien säilytystilana. Vakaa aikomushan oli tietysti taas tomaatit sun muut sinne laittaa, mutta niistä olisi tullut paistetut vihreät tomaatit, vähän eri tyyliin kuin aikanaan elokuvassa.Jotain sentäs kasvoi ulkosalla. Piiiiitkälle venyneet koristekurpitsat.

Kesän saavutus nro1.
Joskus kesäkuun alkupuolella ajattelin uusia parkkipaikan takana olleen, aikanaan ihastuttavan ja sittemmin perin ja nimenomaan juurin heinittyneet kukkapenkin. Suitsait. Sain joskus elokuun alussa valmiiksi. Kiveä meni jokunen lasti ja ei tästä ihan tällainen pitänyt tulla, toisaalta en osaa sanoa millainen sitten olisi pitänyt. Mutta onpahan siistimpi. Joku ötökkä haluaa vielä kuoria loputkin kallionauhuksen lehdet ruodoiksi. Kaikki muut tässä olikin ennestään mutta nuo kitukasvuiset nauhukset siirsin tähän koivun läheltä.Toisaalla kässykaverilta viime syksynä saadut ovat komeassa kukassa ja pitkässä varressa.

Takamaalainen viidakko.
Vein parit kottikärrylliset omenoita lehtikompostikasaan. Näky oli melkosen rehevä. En tiedä miksi kaiken kattavaa kiipeilevää kasvia oikeasti kutsutaan mutta mulle se on aina ollut elämänlanka. Oli mikä oli, mutta vallannut se on aika satumaisen näköisesti meidän viherkaatiksen.

Mökkiutua.
Meillä alkaa huomenna uimahallikausi. Mökkimaisemissa ja kotonakin rannoilla on tullut polskittua niin että melkein evät on tytöille kasvaneet. Uimahallissa ei olla aiemmin tyttöjen kanssa vierailtu joten jännää on luvassa. Tatu & Patu -laseille taas käyttöä :)


Tänään piipahdettiin Kyröspohjan, kenties perinteeksi tulevalla, kyläkirppiksellä. Kyläpäällikkö Marianne oli saanut taas monta pihaa innostuun ja erinomaisen hyvää ostettavaa löytyikin. Mieli tekisi täälläkin taas tempasta, mutta taitaa olla oma kapasiteetti vähän nollilla. Jospa keväällä?
Allergiaperhe kun ollaan niin otinpa fisut pulikoimaan tuohon viereen. Pitää muistaa aina välillä klikkailla niille syötävää :)
Parin viikon kuluttua vedän keppiheppakurssin lapsille, sinne pitäisi kiireen vilkkaan ommella jo puolivalmista konia. Muuten konitehtailu on palkkatyön ohessa ollut hylyllä. Muutamia tilauksia on tullut tehtyä, mutta nettikauppakin sulkeutui, koska tyhjää pilttuuta on ikävä tarjota. Mistäs sitä aikaa saikaan lisää, vai pitäiskö alkaa downshiftaamaan..?

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kolmas lomaviikko

Meni jo! Mutta mitäs siihen mahtuikaan?



Mökillä kivikasan siirron seuraamista.



Väsyttäviä automatkoja.



Mökkiterassin kyllästämistä ja maalarin voitelua punaviinilasillisella.



Naapurin Pilvi-kissan kanssa leikkimistä.



Kuumia iltapäiviä pikkuserkuilla. Ja kesäteatteria heidän pihallaan.

Ja tietty vähän hepostelua.



Mimman tekemä sukkaheppa, äiti auttoi minimaalisen vähän. Harjakin on itse punottu!



Sitten tämä malliksi tehty' Golden ties mikä'. Elokuun kepparileirillä on tarkoitus tehdä jotain tämän sorttista lasten kanssa. Malli on otettu vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Toinen lomaviikko



Siihen kuuluu tietysti torijätskit epäilevällä ilmeellä, mansikoita ja herneitä yli oman tarpeen sekä laivareissu Viikinsaareen.






Uitu on joka päivä siihen malliin että kohta alkaa kasvaa evät kainaloista.
Viikonloppu menee paikallismuseon tapahtumissa eli työn parissa, mutta tiedossa on ihan kivaa tekemistä.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kesälomalla

Mitä siihen kuuluukaan?



Metsäretkiä

Rantaelämää




Kukkien ihmettelyä kärpästen kera





Polkupyörien huoltoa



-näitä tällä erää.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kesäkuu jo pitkällä



Huh hah hei, eikä edes rommia pullollistakaan. Onpas ollut piitkä tauko tässä päivityksessä, anteeksi! Aika suorastaan juoksee alta. Mitään ihmeellistä en ole saanut aikaan, pihamaa on edelleen rikkaruohon vallassa. Erityisesti ne juolavehnää kasvavat alueet joiden piti olla tässä vaiheessa jo kauniit perennapenkit. Perennat on kyllä siellä jossain kaiken muun seassa.



Mimma jatkaa valokuvaajan uraansa, kohteina kaikki liikkuva ja stabiili.

Lomaa odotellaan ja hellekelejä, kumpaisiakaan ei ihan vielä ensi viikolla taida olla luvassa.

Paikallismuseolla olen ollut tekemässä vikurivarsa- työpajoja ja niitä on siellä vielä muutamat tänä kesänä luvassa. Poiketkaapa Ylöjärven Museonmäellä!





KONITEHTAALLA
kesäale, piipahda katsomaan huokeat kepittäjät!

Mukavaa kesän alkua kaikille!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Haravahommia



Ja niitähän piisaisi tässä pihapiirissä. Vielä noin puolet kukkapenkeistä siistimättä. Ja toteamatta se karvas tosiasia että lapiollekin on töitä kun saa kaivaa heinittyneet penkit auki ja istuttaa perennat uusiksi sieltä jostain heinikon seasta. Tai ostaa kokonaan uusia. Mieli tekisi lisätä pioneja vaan taitaa olla näissä entisissäkin tarpeeksi tälle kesälle. Näin keväällä kun intoa on piukassa vaan kesällä se taas laantuu. Mökilläkin kun on sitä istuttamista, hiekkarinteet täytyy saada jollain lailla 'päällystettyä'.

Kasvihuoneeseen olen ajatellut pläjäyttää kasvusäkit ja suoraan vaan tomaatintaimet sinne. En kuitenkaan muista lannoittaa joten paras kokeilla nyt näin. Tytötkin saa omat lokeronsa istutushommiin, saa nähdä mitä siellä tuleekaan kasvamaan!





Kohta saadaan jo raparperipiirakkaa!

Keppareita on tullut tehtyä jonkin verran ja nyt pitää kartuttaa varastoa seuraavaksi. Toukokuun loppu lähenee ja olen lupautunut Ylöjärven markkinoille keppareiden kanssa. Ehkä sinne tulee tehtyä muutama pallukkakorukin. Kokeilin tuota vetskarikorun tekoakin ihan omaksi ilokseni.



Ei ihan helppoa jos ei nyt vaikeaakaan. Niitä voisi joskus lahjaksi tehdä, ei sentäs sen suurempaan tuotantoon kun niillä ihan oikeita tekijöitäkin on. Mielellään ei tehtaile sellaista mitä muut tekee ihan tosissaan. Ja paljon paremmin.

Kaikkea muutakin on ehditty puuhata. Korvatulehduksen ja flunssan ohella. Kuten asuttaa kirjakaappia.



Mukavaa vappua kaikille!