Sutta, sutta ja sutta -eikun purkuun!

Nyt on käynyt niin että meikä-ämmään on dementia iskenyt pahemman kerran. Eilinen, 13. perjantai, taisi sittenkin olla mun onnenpäiväni tällä käsityörintamalla. Olin väkertänyt sitä loppu-/päättötyöni nuppineulaa useita iltoja, kunnes torstaina aloin ihmetteleen että miten kummassa tämä 'ranskalainen munakorini' alkaa hajoamaan käsiin, siis lanka liukuu minne sattuu kun piti alkaa kaventamaan kohti suuaukkoa. Jatkoin silti ja eilen illalla sain väkerryksen siihen mittaan että sain neulan varrenkin jo kiinni.



Ja kas! Jostain tosi kaukaa ja hämärän rajamailta mieleeni piirtyi sellaiset pienet kapulat joita käytettiin kaksi kuukautta sitten olleella kurssilla. Siis olin unohtanut täysin todella oleellisen asian kahdessa kuukaudessa! Sidontalankojen käytön! Vieläkin on hataria kohtia, eli ihan kokonaan en tekniikkaa vieläkään muista mutta taitaa olla pari päivää aikaa muistella, on meinaan ainakin 4 kerällistä metallilankaa purkamatta tuossa hökötyksessä. Pakko oli alkaa purkaa ja nyt täytyy antaa myönnytyksiä toisesta päästä, nimittäin pallukoiden huovuttamisesta. Tein Mimman kanssa pesukoneessa koesatsin eikä niistä niiiiiiiiin hyviä tullut kuin käsin pyörittelemällä, mutta nyt ei taida aikataulu enää antaa periksi totaalista käsityötä. Tai sitten lopetan nukkumisen. Kokonaan. Tosi huono vaihtoehto.
Tässä tuota siskonmakkarapötköä koneesta otettuna, yksi on jo kuoriutunut :)



Harmistuksissani aloin miettiä jotain ihan muuta ja niinpä tein tänään Mimmalle nuken kantokassin peittoineen ja tyynyineen(pääosin Marna nuhaisena sylissä istuen, jos kotona olis työturvallisuushenkilö niin sapiskaa olisin saanut yhdellä kädellä ompelemisesta).



Pah, Mimma ei tästä korvaansa lopsauttanut. Taisi olla 100 kertaa mielenkiintoisempaa kun sai tänään ekan kerran kokeilla pallojen huovuttamista myös vedellä ja saippualla. No, niin olis mustakin ollut. Ja nappikokoelmaakin hoidetaan meillä harvasa päivä kun pikkusisko vetää pikapäikkäreitään. Jos joku haluaa todella ilahduttaa meidän vanhempaa neitiä (ja tätä dementoitunutta äippää) niin tuokaa meille nappeja! Niitä ei voi olla koskaan liikaa.
Onneksi joku homma sentäs on onnistunut viime päivinä. Tyttöjen pikkuserkku halusi vaaleansinisen kepparin joten tein tällaisen. Mielestäni tuli ihan kiva, vaikka parantamisen varaa löytyy aina enemmän mitä useamman näitä tekee. Nytkin korvat taitaa olla ihan väärin, minä kun en ole hevosnaisia.



Meillä on neidit nyt flunssassa joten suunniteltu viikonloppureissu mökille jäi toteutumatta. Viime sunnuntaina siellä olikin ilma kuin talvimorsian ja suorastaan kuhina kävi kun mökkinaapureita oli paikalla nauttimassa ihanasta kevätauringosta. Notskimakkarat ainakin saatiin naposteltua mekin!


Meillä on menossa parasta aikaa jännät paikat myös Marnan vehnäaltistuksen kanssa. Toistaiseksi kaikki hyvin!

Aattelin tässä käsityöharmistuksessani laittaa vielä kassinkin alulle, saa nähdä millaisen susisopan tästä saan kehitettyä.


Jospa tästä lähtisi kerimään tuota rautalankaa....
Viikonloppuja!!