Hae tästä blogista

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Se on VALMIS!




No jopas, taisi sittenkin valmistua tämä päättötyöni. On sitä piiitkään ja hartaasti sitten tehtykin. En olisi aluksi uskonut mikä työmäärä tuossa oli, mutta ehkä se työ tuntui siksikin loputtomalta että olen pystynyt niin pienissä paloissa kokonaisuutta rakentelemaan. Kuvassa olevasta nuppineulan nupista uupuu 2/3 pallukoista. Kokoan työn valmiiksi asti vasta ripustusvaiheessa.



Tänään naputtelin portfolion tekstin valmiiksi ja huomenna kasaan sen kansiin. Siis ihan vain kansioon. Minun on turha yrittää mitään taiteellista siitä koettaa tehdä koska kirjansidonnat jäi käymättä näiden 3 vuoden aikana. Opiskelijan puheenvuorokin on jo ainakin kertaalleen kirjoitettu. Sissus kun helpottaa. Piti oikein kuohuviinipullo avata, niin noh, onhan tänään myös miehen syntymäpäivä :) joten sen vuoksi...
Pääsiäinen meni mukavasti kotosalla, vieraita piipahteli ja grillikausikin avattiin lauantaina. Heti sunnuntaina kerrattiin jo miltä se grillimakkara maistuikaan.


Etsiskelin tuossa sopivia sanontoja erääseen tervehdykseen ja silmiini pisti tämä (ei päätynyt kyllä siihen tarkoitukseen) :
'Humanisti on henkilö jonka lahjat eivät riitä kyynikoksi' -Bisquit-
Pisti niin naurattamaan ja luojan kiitos olen lahjaton, siis humanisti!!!



Huomenna alkaa näyttelyn pystytys ja keskiviikkona avajaiset. Sitten pitäisi olla käsityön taiteen perusopinnot suoritettuna :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelen, työstä tuli hieno! Vielä erityisesti työssä ilahdutti interaktiivisuus (=etsi oma nimesi...) Toivottavasti pallukoita riittää koko näyttelyn ajaksi ihailtavaksi! T. Paula

Mimmarna kirjoitti...

Kiitos!
Minä itse olen tyytyväinen ylipäänsä siihen että sain sen edes valmiiksi ... olipa homma.