Hae tästä blogista

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Frans kranssissa


Meistä tuli eilen Frans Eero Eemilin kummeja. Pikku-Frans otti tilaisuuden kuin maailmanmies konsanaan eikä juuri silmäänsä lotkauttanut kun kastevesi virkisti päätä. Siis pikkuherran nukkui koko tilaisuuden ihan sikeesti. Eipä tarvinnut kuiskutella lupauksia mopoista rippilahjaksi jos nyt lopetat itkemisen (kuten noin parikymmentä vuotta sitten ekan kummipojan kohdalla -mopo jäi kyllä antamatta, eipä hiljennytkään ;). Mielenkiinnolla odotan millainen miehenalku tästä pojasta sukeutuu kahden vilkkaan isoveljen opastuksessa. Äitinsä kanssa ollaan oltu kavereita jo kauemmin kuin muistan, muistaakseni 3-vanhoista saakka. Paljon mahtuu meidän lapsuusmuistoihin, aina kiitollisista sukkahousuista kaikenmaailman Bay City Rollers-kaulahuiveihin ;) Millaisia muistoja nämä meidän jälkeläiset tulevatkaan keräämään - toivottavasti vähintääkin yhtä mukavia.
Upean kastemaljaa ympäröivän kranssin teki floristimestariystävämme Katri joka viettää ansaittua lomaansa parasta aikaa jossain Thaimaan leppeissä rantabaareissa miehensä kanssa ;)

Näperryspuolella aloittelin eilen illalla taas yhtä kassia. Nyt taitaa tulla muffinikassi ystävälle....siitä enemmän tuonnempana kunhan valmistuu. Jos vaikka ystävä pääsisi shoppailemaan parahiksi Ullan Unelman Tampereen avajaisiin kassinsa kanssa ;)

Tänään lötköteltiin isänpäivää. Tein pienen sydänkakunkin, välissä persikka-banaanisosetta ja päällä Dammenbergin tumma suklaalevy sulatettuna. En ole löytänyt mitään kermankorviketta jossa ei olisi maitoa ja rypsi- tai rapsiöljyä. Sitä perhanan kasvirasvaa on kaikkialla. Täytyy kuitenkin sanoa että ei tuosta suklaapäällysteisestä kakusta ihan paha voinut tulla. Mimma kun veteli isänsä kanssa sen melkein kokonaan siltä istumalta.
Lahjaksi annettiin ne perinteiset villasukat (tosi tarpeeseen eikä minun tekemäni , ne on vielä puolivalmiit) sekä Näsijärvi-kirja. Upeita kuvia on Raution Jukka napsinut. Ihan meidän mökin tuntumastakin. Tekstissä mainitaan kuinka siltä lahdelta on kalastettu kymmenen kilon haukia - ei ihme ettei minua siellä tuo uiminen oikein ole innostanut vaikka muuten polskuttelusta pidänkin.

1 kommentti:

Reetta kirjoitti...

No terve, kylläpä olet ahkera bloggaaja! Mä sain juuri päivitettyä omaani, edellisen kerran tein sen syyskuun puolella. Mihin ihmeeseen ihmisen aika menee?