Hae tästä blogista

lauantai 1. marraskuuta 2008

Synttäripäivä


Meidän vauva täytti tänään 1v! Ei siis enää mikään vauva, taaperoksi kai nykyään kutsutaan. Juhlat järjestetään vasta muutaman viikon kuluttua, pidetään isosiskon kanssa yhdessä suurin piirtein kummankin synttäreiden puolivälissä. Mieli palaa vuoden takaisiin tunnelmiin, vaikka suoraan sanoen en tältä illalta muista juuri mitään. Pikkuneiti syntyi suunnitellulla sektiolla ja kaikki menikin itse toiminpiteessä hyvin kunnes illalla alkoi verenpaine heitteleen tällä äitimuorilla, siitä sitten tulikin yhteensä 4 leikkauksen rumba muutaman päivän sisään ja sairaalassa meni melkein 2 viikkoa. Olisi sitä taas toivonut pikkuisen iisimpää keikkaa, mutta minkäs näille voi. Onneksi tuo meidän taapero oli kunnossa. Kummitäti, siis yksi heistä monista :) lähetti näin komean kortin! Kiitos teille kaikille muillekin muistaneille, kutsut tulee kyllä juhliin!
Pelkkää aurinkoa ei yksivuotiaan päivään mahdu, vaikka tässä kuvassa näin maireana ollaankin.

Hampaita tulee yläleukaan koko satsi kerralla ja se ei ole yhtään kivaa.


Vanhempi tyttö on ollut viimeaikoina oikein ahkerana 'Ankkalinnan' teossa. Tuo linna sisältää useita erikokoisia paperirullia, yhden maalarinteippirullan, tarroja varmaan 100 ellei ylikin ja leikattuja kuvia varmasti useita satoja. Ja kerroksia (siis ympäröiviä) tulee senkun lisää vaan! Rakennusprojekti on kestänyt jo viikon, saa nähdä koska se on valmis.

Minä sain vihdoin valmiiksi tuon virkkaukseni. Ei siitä kummoinen tullut kun olen niin patalaiska ja innostuksen viemänä etten taaskaan katsonut mistään ohjeita - joten itseä saa syyttää.
Nyt työn alla on kyllä ohjeista (Novitan talvi -lehdestä) katsottu neulehame vanhemmalle tytölle. Valmistumisajankohtaa ei ole tiedossa, paitsi että se on kyllä aika nopeatekoinen, pelkkää suoraa ilman mitään koristuksia!

Tässä eräänä päivänä tehtiin vanhemman tytön kanssa oikein sarjana tuollaisia lehtikoristuksia. Olivat kerhossa tehneet (kunnolla kuivattuihin lehtiin -me ei ja se näkyy) tuollaisia ja oli niin kivan näköisiä ikkunaa vasten. Näitä on helppo tehdä ihan pientenkin lasten kanssa kun ei tarvitse kuin lätätä lehtiä kontaktimuoville ja toinen päälle.

Tänään sain ommeltua tilda-sydämiä, nyt täytyy mennä täyttelemään niitä ja odottelemaan josko se lumi jo alkaisi tulla. Pakkasyö tiedossa :)

Ei kommentteja: