Hae tästä blogista

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Juhannusta



Niinpä, suven juhlaa tässä vietetään ja ainakin täällä Pirkanmaan talousalueella tulee vettä kuin aisaa. Vaan eipä haittaa. Meidän perhe kiiruhti viettämään mökkijuhannusta jo eilen ( ilta oli kolea joten kuvakin sisätiloista, järvi oli kaunis kuin mikä viileälläkin säällä) ja kun tänään puolilta päivin alkoi Ruovedellä ripsottaan vettä pakattiin kimpsumme ja kampsumme kotia kohti.
Tyttöjä ei harmittanut tällä kertaa ollenkaan, ihmekös tuo kun mies laittoi 2 päivää sitten pihaan tosirumiluksen, sen trampan mitä kuvittelin ettei meille enää sellaista tarvita kun olis se villitys jo pois muodista. Vaan eipä ole. Mahtaako suosio olla kuitenkin pian laskussa kun kohta noita on joka torpan pihalla ja kaikki saa kyllikseen pomppia jo kotonaan. Millaista mahtaa olla 10 vuoden päästä kun kaatikset pullistelee tramppoja? Siinäpä olis sitten tuunaushaastetta! Kai niistäkin joku tuunausnero, esim. Piipa saa aikaan jotain kadehdittavan hienoa :)

Tässä tutkitaan luonnon ihmeitä: komeaa koppista.


Nyt kun ulos katsoo harmittaa että jätin upeat pionit penkkiin, olisi pitänyt ottaa useampi sisälle maljakkoon, tuolla sateessa nimittäin vain pahimmassa tapauksessa katkeavat. Pionit on sitten ihania, ihan mun lemppareita. Varsinkin ne kermavaahdon valkoiset tai vaaleanpunaiset, mutta kyllä nämä tummemmatkin komeita ovat.



Jotain pientä on tullut tehtyä kässärintamalla. Serkulleni tein rintarossin, tuli mielestäni liian tumma sävyiltään mutta en enää alkanut purkaa kun sekin on homma sinänsä tuossa tekniikassa.



Kaverille palautin heiltä tulleen vauvan purulelun, tiettekös sellaisen pehmeän kumisen nallen joka kestää ikuisuuden senkun keittää välillä. Tuunasin puuhelmistä ja purulelusta vinkeän kesäkaulakorun mistä en kuitenkaan ottanut kuvaa. Mahtaneeko lakinainen laittaa työpalavereihin kaulaansa ;) ;) ?

Tildan kesäkirjan ohjeilla piti tehdä sellainen 'rantakassi' vaan jotenkin ymmärsin ohjeet väärin, en sitten millään saanut 2 kertaisena kankaasta sellaisia mittoja mitä ohjeessa luki ja niinpä mulle meinas tulla joku kanootin talviboksi. Ei auttanut kun vetästä kassi puoliksi ja tehdä kaksi pienempää. Kankaatkaan ei nyt ole tildaa ja tein omia viritelmiä loppujen lopuksi. Toinen on tässä, toinen vielä kesken.



Olen minäkin sitten hommannut niitä 'käsityönauhoja' kuten tarkkasilmäinen voi huomata. Kassissa on muuten vuorikankaana kotoani jotain 70-luvun Finlaysonin pussilakanakangasta, muistan että tuo oli yksi lemppareistani :)



Toivotaan aurinkoisempia kelejä (niin vois saada jotain must- sysäystä tehdä niitä lasten lierihattujakin, kaavat kun on jo hommattuna!).
Ja oikein mukavaa juhannusta kaikille!!

'Lämmittelykuva' toissaviikon reissulta Kiviniityn kotieläinpihalle, kiitti serkulle ja plikoille seurasta! Kyllä se aurinko joskus on paistanut :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää Juhannusta täältä naapurista! Johonkin se aika taas surahti, kun ei vielä ehditty koeponnistamaan teitin trampoliinia vaikka niin piti. Mutta vielä ehditään... Terveisiä!