Hae tästä blogista

torstai 1. lokakuuta 2009

Jokos kohta olis joulu?



Lokakuu ja loskakelit, ei vaisinkaan, ei ainakaan meillä vielä. Mutta muutama poro meille on kuitenkin jo eksynyt. Oliskohan niiden tonttujen matkassa tulleet joita jo viime viikolla kuulemma Pirkkalassa nähtiin. Tarkkana saa taas ruveta olemaan.
Parina aamuna on meillä keittiön seinällä ollut aina uusi poroviritelmä. Tänä aamuna siellä oli tällainen. Lieneekö sen Tahmelan afropuustin pikkuserkku, joku safarilta tänne kirmannut piparipuusteri kun on näköjään jotkut kaktuksenpätkät saanut sarvikseen. Tämä piparipuusteri on onneksi sen verran pieni kokoinen että ihan montaa pakettia pipareita se ei varmasti jaksa hotkasta vaikka aina palan nappasisikin kun pipari ohi vilahtaa.



Tällaisia ajattelin alkaa väsätä enemmänkin. Ovat sitten poroja tai mitä lie. Eikä ehkä ihan niin joulusiakaan, ainakaan kaikki.

Tässä ensimmäinen testiporo. Sarvista tuli melkosen mittavat :) Uusia sarvimalleja on kehitteillä eli yksilöllisyyttä niistäkin tulee löytymään.



Tuotekehittelyäkin on vielä tehtävä, pää pitää saada pystympään. Porosia alkanee kuitenkin löytyä Konitehtaalta piakkoin.


Aika on kortilla, millään ei meinaa ehtiä tehdä puoliakaan siitä mitä pitäis. Huomenna alkaa viikonlopun mittainen helmityökurssi, se on mulle ostettua aikaa helmitöille. Ei niitä muuten ehdi tehdä. Toiveissa on että saisin tehtyä ainakin muutaman sellaisen 'mummomaisen' rintarossin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Mainioita!!

Joulu on oikeasti ihanjustkohtatäällä. hui