Hae tästä blogista

maanantai 26. lokakuuta 2009

Touhotusta monenmoista



Johan takkuaa pahemman kerran, eilisestä olen koettanut päivittää sivuja ja aina tilttaa johonkin syyhyn kun syyhyn. Katsotaan josko nyt onnistaisi..?
Kiirettä on pitänyt ihan tolkuttomasti. Itse asiassa en muista koska olis ollut jotain ns. joutoaikaa ollenkaan. Mitähän sitten kun töihin palaa kun ei nytkään juuta ehdi sanoa. Viikonloppun atullut yksi lisätunti tuli kyllä tarpeeseen. Pikkuneiti päätti valvottaa oikein urakalla, milloin tappeli siskonsa kanssa unissaan, milloin kyseli tumppujen perään ja lopulta aamu kuudelta minulta että 'miksi kurssille?' Olin rautalanganvääntökurssilla la-su ja oli ihanaa!Kuinka kummassa sitä ehtisi tehdä kaikkea ihanaa tämän yhden elämän aikana? Eilisen aamupäivän olin vielä jo perinteeksi muodostunella myyntikeikalla MLLn kirppiksellä serkkuni kanssa. Euron kauppaahan se on mutta mukavaa ja ihanaa päästä eroon edes jostain tänne kaiken rojun sekaan eksyneestä tavarasta.

Ihan alkuun täytyy mainostaa meidän tulevaa kyläkirppistä! Ystäväni Tuija on tehnyt meidän tapahtumaan pari ihastuttavaa kuvaa (huom! ethän kopsaa ilman lupaa!)
Mukaan ilmoittautuneita pihoja on 12 ja myyjiä pihoissa vielä muutaman enemmän. Ajankohta on la 12.12. eli tervetuloa kaikki silloin tänne Ylöjärven Takamaalle! Tästä laitan blogiin kyllä juttua vielä enemmän kunhan ajankohta lähenee. Muutamassa paikassa myynnissä on myös käsityötuotteita ja sanomattakin taitaa olla selvää että meillä myös toinen aitta on varattu niille tuotteille. Ja tietysti keppareille :)


Edellisviikolla pidin todellisen pikakurssin vaijerikorujen teosta serkuilleni ja heidän tyttärilleen. Taisivat jäädä vähän koukkuun kun kuulemma paikallisen helmiliikkeen ovi on käynyt :) Minä tein siinä neuvonnan ohessa sitten jotain minäkin ja tuo siimasormus on sekä nopea että kiva tehdä.



Konitehtaalta on tupsahdellut kepittäjiä sekä tilausliikenteeseen että konikauppaan.
Nämä kolmoset lähtenevät Pispalanharjulle raveja pitämään tai muuta yhtä räväkkää toimintaa järjestämään.



Konitehtaan putiikin pilttuusta löytyvät nämä jalot yksilöt:



Samba Laila (kesälaitumelta sai armottoman sambakärpäsen pureman ja potee ja potee lanteiden hetkutusta), Mauri (monen olosuhteen menijä, superhyvä makaan poikittain kynnyksillä) ja Mirjami (ensimmäinen mummosarjalainen, seniORI-sarjaa tulen tekemään lisää piakkoin). Näistä kuvia ja tietoja enemmän siellä kaupan puolella.

Mutta sitten rautalankaa! Kurssille en asettanut itselleni mitään isojen toiden tavoitteita. Halusin tehdä helppoja juttuja joita voisi ajatella vaikka sinne kyläkirppiksen kässypuotiinkin. Ja tällaisia tuli.
Ensinnä koukku, simppeli peruskaunistus (jos siis osais noi pyöreät muodot jo jotenkin...).





Sitten tein enemmän ja vähemmän näitä syherösydämiä. Teknikka on mukava ja superhelppo, näitä voisi tehdä vaikka kuinka paljon ja sukkapuikotkin saa käyttötarkoitusta kun hartiat ei kestä neulomista. Söherölanka tehdään siis kieputtamalla rautalankaa puikon ympärille.



Jo aikaa sitten tekemäni lepuuttaja sai nyt ryhdikkäämmän muodon, tein siis uuden ja ehomman. Katsotaa josko näitäkin ehtisi tekemään muutamat myyntiin, malli on ainakin ns. omatekemä :)



Jouluvaloja haikailen ja pipareita sekä glögiä on nautiskeltu. Joululauluja en sentäs ole vielä laittanut soimaan mutta hetkenä minä hyvänsä saattaa kilikellot alkaa kilkattaan :)
Keppareitakin on kyselty ja koetan pystyä jossain tahdissa tilauksia toteuttamaan.
Touhukasta viikkoa kaikille!


Ei kommentteja: