Hae tästä blogista

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Sunnuntai -taas!

Viikot menee ihan silmissä, taas on sunnuntai, tai pikemminkin pian jo maanantai. Meillä on syyslomaviikko (kellä on kellä ei -kyselee hoitovapaalla oleva....) joten ehkä jotain jääkaapin oveen ilmestyneestä syystöiden listasta pitäisi saada yliviivatuksi. Minä en valitettavasti ole näin järjestelmällinen vaan tuo perheemme toinen aikuinen. Joskus ehkä meidän perheen ainoa sellainen :)
Viikonlopun aikana oltiin kastajaisissa, ihan rock-kastajaiset eivät ohjelmalliselta osuudeltaan olleet, mutta nämä meidän tyttäret paikallisen 3v. lahjakkuuden kanssa esittivät ansiokkaasti yhteissoitannalla fuusiojatsia pianolle.
Minä olen nyt pikku-Pinjan isotäti :)
Tänään olin kirppiksellä. Toin sieltä vanhemmalle tytölle tuliaisina äkkiseltään porona ostamani pehmoeläimen ja vasta kotona huomasin että hirvihän se perkules onkin! Hah, metsämiehen tyttärenä pikkusen hävetti! No meillä se toimittaa poron virkaa ainakin jouluun saakka ja sai jo ansiokkaan koristuksenkin kaulaansa. Tuo vanhempi neitimme on äärettömän tuottelias koristelemaan paikan kuin paikan. Tänään kotiin tullessani oli mm. nuorimmaisen ruokalappuja ripustettu kirjoittimeen roikkumaan. Päivässä näitä erilaisia koristuksia ja kasoja ja sommitelmia suolletaan sellaista tahtia ettei perässä tahdo pysyä. Nimenomaan enää tahdo. Mahtaakohan tulevaisuuden ammatinvalinta olla tuolla sisustuspuolella? Jos niin on niin aika vaikea nähdä häntä edustamassa pohjoismaista vähäeleistä tyylisuuntaa.
Tässä ihan muutama sommitelma mihin olen törmännyt viimeisen vuorokauden aikana:
Nyt pitäisi viimeistellä tiistaiksi muutamia lumipalloja, siis paperi&puuvillamassaan dipattuja pallosia. Kurssi päättyy tiistaina ja tarkoitus olisi saada edes suurin osa niistä mukaan näytille. Muutaman tildamaisen rintakorun väsäsin eilen illalla, niistä tulee kuvaa myöhemmin kunhan saan enemmän valmiiksi. Koskahan saisi aikaa ompeluun???

1 kommentti:

Piipa kirjoitti...

Vastavierailulla! :)
Kyllä ovatkin hellyttäviä kuvia, niin tämä prinsessan kuva, kuin talon koristelut. Kyllä tuo on ihan selvästi jokin oma tyylisuuntansa, josta tullaan vielä kuulemaan, ihan selvää trendiainesta siis!